Harvinaista herkkua, 10.6.2012

Sunnuntai 10. kesäkuuta valkeni kauniina ja aamupalan syönnin jälkeen sain idean että tänään olisi hyvä päivä lähteä jälleen koluamaan Nuuksion lampia. Aamupalan jälkeen puhelu Ketulle, kappas vain, herätin herran 😀
Tiedustelin löytyisikö ketulta intoa lähteä kauniin päivän kunniaksi jälleen metsästämään sitä suurta ja yllätyksekseni sainkin kuulla että voisimme lähteä, tosin tällä kertaa emme rämpisi jalat märkinä suolla vaan käytössämme olisi soutuvene! Kettu ilmoitti että hän hotkisi aamupalan ja soittelisi sitten minulle takaisin kun hän olisi lähtövalmiina. Minuutit kuluivat ja muuttuivat tunneiksi, tarkemmin sanottuna kahdeksi tunniksi ennen kuin Kettu soittaisi minulle, voitte kuvitella minkälaista tuskaa oli odotella tuota soittoa tietäen että käytössämme olisi vene ja pääsisimme kerrankin ruoppaamaan järveä ulapalta käsin, ilman huolta rannan puista ja pöheiköistä.

Koukkasin Ketun kyytiin ja matkasimme tällä kertaa edellisistä kerroista poiketen kohti Vihdintien varren kalaisia lampia ja järviä.

Tiukan arvonnan jälkeen voitin soutajanpaikan, mikäs sen mukavampaa, soutajan penkki kun oli puoliksi halki ja tuntui että soutaessani takapääni vajosi reilusti polvieni alapuolelle tehden soutamisesta erittäin ergonomisen kokemuksen 😀
Soutajana minulla tosin oli vapaus valita suunta ja paikat missä kalastaisimme. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsin järvestä nousevan kallion edustan jossa vettä riittäisi kuulemma yli kymmenen metriä. Ahvenen kiilto silmissäni kiinnitin siimani jatkeeksi punakeltaisen matojigin ja  aloin uittamaan jigiä kallion reunan tuntumasta kohti venettämme. Vartin uittelun jälkeen totesin että ahvenet saavat jäädä, samoin tuo kallion reunus. Vaihdoin jigin tilalle Rapalan ahvenväritteisen Deep Diverin ja tartuin airoihin, siirtymä seuraavalle paikalle suoritettaisiin soutu-uistelemalla, olinhan muutama viikko sitten saanut hauen samaisella menetelmällä.

Uistelu ei tällä kertaa kuitenkaan tuottanut tulosta ja saavuimme mukavan näköiseen poukamaan joka oli lokkien suojeleman ja ulpukoiden kansoittaman, täällä hauki viihtyisi.

Poukamaa vartioinut lokkikin pääsi kuvaan

Vaikka paikka näyttikin kovin otolliselta, ei kukaan tarttunut tarjouksiimme ja jouduimme soutamaan tyhjin käsin poukamasta pois, tällä kertaa siirryimme lähes järven keskustaan ja annoimme tuulen kuljettaa venettämme kohti seuraavia otti paikkoja samalla kun itse pystyimme keskittymään olennaiseen, eli kalastamiseen.
Itse käytin enimmäkseen sinisellä hologrammiteipillä varustettua Niksin Haukilusikkaa (22g) joka pienestä tuulesta huolimatta lensi kohtuullisen hyvin myöskin vastatuuleen. Tuuli kuljetti venettämme kohti lähtöpaikkaamme ja lähtöpaikan saavutettuamme tartuin jälleen airoihin ja ohjasin meidät järven keskellä sijainneen saaren kupeeseen jossa oli mukavan tyyntä ja näimme kuinka pienet kalat kävivät pinnassa nappaamassa veden pinnalla olleita hyönteisiä.

Suojassa tuulelta

Pikkukalat antoivat olettaa että paikalla voisi olla isompiakin kaloja metsästämässä iltapalaa.
Tartuin jälleen jigiin ja aloin uittamaan sitä jokaiseen ilmansuuntaan mutta tuloksetta. Seuraavaksi tarjolle pääsi Calico Catin punavalkea lippa mutta sekään ei kelvannut kenellekään. Jatkoin tarjousta vielä Abun Reflexillä, oikeastaan useammalla eri värillä mutta kalat pysyivät jälleen piilossa.

Soutaja päätti tässä vaiheessa että olisi jälleen aika vaihtaa paikkaa, tuulen mukana ajelehtiessamme olin huomannut suojaisen poukaman jossa olisi jälleen ulpukan lehtiä suojaksi niille isoille. Tässä vaiheessa soutajan voimat alkoivat jo hieman ehtymään, useamman tunnin ulkoilu ja huono soutuasento alkoivat tuntumaan selässä mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille vaikka siirtymätaival olikin hienoisen vastatuulen siivittämä.
Niksin Haukilusikka kiinni ja heittelemään kohti rantakasvustoja, josko sieltä irtoaisi. Eipä irronnut muuta kuin ulpukan lehtiä varsineen. Kettu oli ottanut erilaisen lähestymisen ja ruoppasi kohti ulappaa, siiman jatkeena jälleen 14 senttinen Zaltin sinertävä suspi, hieman samantyylinen jolla edellisenä viikonloppuna tuli illan isompi hauki.
Ehdimme heitellä poukamassa vajaan vartin verran, itselläni siiman päässä oli käynyt kolme tai neljä erilaista viehettä kun kaikki tuntuivat keräävän vain kasvustoa. Olin valmis luovuttamaan, vene käytössä ja vetäisimme jälleen vesiperän.
Olin jo tarttumassa airoihin kun veneen vierestä kuului kunnon molskahdus ja sain pienen suihkun kasvoilleni. Ketun taktiikka oli jälleen pelannut ja kelan jarru alkoi huutamaan, harvinaista herkkua ollut tuo jarrun ääni retkillämme tänä vuonna. Vapa taipui mutkalle ja samalla näin kun mukavan kokoinen hauki hyökkäsi veneemme viereltä kohti syvempiä vesiä. Kettu keskittyi kalan väsyttelyyn samalla kun itse aloin kasaamaan kokoon taitettuna ollutta haavia haavimiskuntoon. Kelan jarru huusi taustalla ja lähes insinööritutkinnon suorittaneena sain haavin viimeinkin käyttökuntoon.
Kettu hivutti haukea venettämme kohti, kun näin kalan olin kaatua, kokoa hauella oli lähes saman verran kun viime vuonna samoilta tienoilta saadulta lampihauelta joka painoi 4.84 kiloa ja oli kasvanut 94 sentin mittaiseksi.
Varman kauhaisun jälkeen kala veneen pohjalle ja uistinta irrottamaan. Kala oli erittäin komea, melkein kateus iski mutta vain melkein, kyllä se iso joskus minullekin vielä tulisi.

Kala punnittiin ja mitattiin, painoa oli kertynyt 4.26 kiloa ja pituutta mukavat 90 senttimetriä. Pikaiset kuvat jälleen ja hauki takaisin järveen kasvamaan ja pelottelemaan pikkukaloja.

Saalis ja Kettu, komea kala

Kun hauki oli päästetty takaisin kasvamaan, päätimme lopettaa päivän kalastuksen, itselläni olisi jälleen seuraavana päivänä töitä ja kello alkoi lähestymään kahdeksaa. Tämän päivän hauki nappasi huomattavasti aikaisemmin kuin edellisviikon puikulat, liekö tuo suuri koko tuonut hauelle sen verran rohkeutta että aikaisemminkin uskaltaa iskeä?

Kaikenkaikkiaan oikein mukava päivä vaikka jälleen kerran jäin ilman saalista, sunnuntai-illan lohduksi kuitenkin pystyin tuudittautumaan siihen ajatukseen, että työviikon jälkeen minulla alkaisi kuuden viikon loma ja kaloja varmasti tuolle ajalle siunaantuisi enemmän kuin loppukevään ja alkukesän aikana yhteensä.

Linlo, 22.5.2012

Mökkireissun jälkeen oli jälleen aika palata pääkaupunkiseudun rikkaille kalavesille. Suuntasimme matkamme tiistaina 22.5 kohti Kirkkonummen Linloota.
Tiistain sää suosi tällä kertaa kalastajia oikein olan takaa, aurinko paisteli koko kalaretken ajan kirkkaalta taivaalta, vaikka välillä horisontissa jyrisikin kaukainen ukkonen.

Lähdimme liikenteeseen jälleen Linlon satamasta puoli neljän aikaan iltapäivällä ja edellisten kertojen tapaan, suuntasimme kulkumme kohti Hilan leirikeskuksen läheisiä rantoja josta viime vuonna saimme hyvin haukia. Pikaisen matkanteon jälkeen saavuimmekin paikalle ja aloitimme kalastamisen.
Sanotaan että kolmas kerta toden sanoo, toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, sillä reilun puolen tunnin haravoinnin jälkeen totesimme että voisimme siirtyä hieman väljemmille vesille ja kokeilla josko ahven olisi syömätuulella, hauki ei ainakaan tässä ensimmäisessä lahdessa liikkunut, tai jos liikkui niin nälkäiset yksilöt onnistuivat vastustamaan meidän tarjoamiamme vieheitä.

Moottori käyntiin ja kohti seuraavaa ottipaikkaa, paikaksi valitsimme syvänteen reunan joka rannan suunnasta rajoittui kallioon jonka päältä varikset olivat löytäneet tunnistamattomaksi jääneen eläimen raadon jota useampi varis kilpaa kävi nokkimassa.

Ahvenen narraamisen aloitimme lipoilla, oma valintani oli Calico Cat (Musta-Puna-Valkoinen), tuo kun on tuntunut kelpaavan lähes joka paikassa ahvenille ja jossen väärin muista niin on lippaa tainut haukikin maistamassa.
Aikani lippaa heiteltyäni totesin että lippa ei tunnu kelpaavan tällä kertaa, oli siis aika vaihtaa jigiin. Siiman päässä kävi sekä keltainen, että valkoinen jigi mutta kalat pysyivät piiloissaan. Aikamme heiteltyämme päätimme siirtyä Peuramaa Golfin suunnasta virtaavalle Värnäs Sundille, kapealle joelle josta kuulemma ajoittain haukeakin nousee.

Allekirjoittanut miettii vakavana seuraavaa siirtoa..

Uistelimme siirtymätaipaleen ajan, tällä(kään) kertaa koukkuihimme ei tarttunut muuta kuin vesikasvustoa.
Värnäs sund tarjosi sitten taas Suomen luonnon kauneutta, keskellä peltoja virtaavan joen varrelle oli joku luonnonystävä jaksanut raahata 20-tuumaisen kuvaputkinäytön, ”kas, sattui tälläinen mukaan, jätetään se tuohon joen rantaan..”. Ei voi kun ihmetellä mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu? Luuleeko nämä sankarit että joku toinen sitten kerää heidän jätöksensä pois luonnosta? Epäilen..
Sama asia ihmetyttää myös muuallakin liikuttaessa,  tuntuu siltä ettei kalastajatkaan välitä pätkän vertaa ympäristöstään jossa he rakasta harrastustaan voivat harjoittaa, sotkeutuneet siimat pyritään piilottamaan rantakivien koloihin ja uistin- ja lukkopakkaukset heitetään surutta rannalle siinä toivossa että ihme ne korjaisi pois heidän poistuttuaan.
Ketun kanssa ollaankin tultu siihen tulokseen että kalamiehen kokemus mitataan sillä, kuinka paljon roskia hän pystyy luontoon heittämään, ja viimeisen vuoden perusteella Suomi taitaa olla melko täynnä jokseenkin kokeneita kalamiehiä. Omalta osalta voin todeta sen, että kaikki mitä metsään jaksan kantaa, jaksan myöskin kantaa pois.

Kettu & Arto maireana

Tilityksen jälkeen takaisin aiheeseen ja Värnäs sundille, veneemme lipui hitaasti tuon keskustelua aiheuttaneen näytön ohi samalla kun kaksi kurkea laskeutui noin 100 metrin päähän meistä.
Aina kun veneemme ajautui kohti rantojen matalia osuuksia, pystyimme näkemään kuinka haut lähtivät rantakaislojen seasta karkuun venettämme. Kovasta yrittämisestä huolimatta emme saaneet näitä rantaruovikossa vaanivia pikkupetoja tarttumaan joten päätimme suunnata vielä takaisin aukeammille vesille.
Lipuessamme takaisin joen alavirtaa kohti näimme myös täkyongella olleen kalastajan, ilmeisesti hänellä oli kaksi vapaa käytössä sillä juuri kun olimme ohittanee hänet, nosti herra melko kookkaan oloisen lahnan rannalle.

Päästyämme takaisin avovesille suuntasimme kohti ulkosaaria jossa tarkoituksemme oli saalistaa taimenta.

Taimenvesillä ?

Taimen ei tuntunut kuitenkaan olevan liikkeellä joten tämäkin Linlon keikka jäi tällä kertaa tyhjäksi arvaksi, tai en sanoisi ihan tyhjäksi, mikäs kalastajan on paistatellessa hyvässä seurassa pilvettömältä taivaalta paistavan auringon alla samalla tietäen että aina on mahdollisuus saada kalaa vaikka tällä kertaa Ahti ei suonutkaan antejaan.